lauantai 29. marraskuuta 2014

Joululahjaksi sukat ystävättären pojalle

Nyt on varmistettu toisenkin ystäväni pojan saavan jouluna lämpöiset varpaat, sillä sain tehtyä valmiiksi toisenkin parin pienempää kokoa olevia sukkia :) Ainakin toisen ystäväni pojan tiedän pitävän villasukista niin paljon, että haluaa villasukat jopa yöksi jalkaansa. Silloin ei sukkia voi liikaakaan olla, koska yhdet parit voisi ihan hyvin olla pelkästään yökäytössä. Toisen ystävän pojan mieltymyksistä en tiedä niin paljon, koska ystäväni ei ole mitään puhunut aiheesta. Kai pitäisi jossakin välissä ihan suoraan kysyä että meneekö mitkään tekemäni jutut käyttöön vai olisiko jotkut muut lahjat mieluisampia... Näissä sukissa on käytetty Novitan 7 veljestä, jonka pelkäsin aluksi olevan liian karkeaa, mutta ystävän palautteen mukaan viime vuotiset sukat ovat olleet ahkerassa käytössä eli uskaltauduin käyttämään samaa lankaa kun sitä oli jäänyt pieniin sukkiin riittävä määrä. Väritkin olivat nyt sitten vihreää ja sinistä, kun sain tietää niiden olevan toisen ystävän pojan lempivärejä :) Ajattelin sitten tehdä toisenkin ystävän pojalle samoilla väreillä, käänsin vain värityksen.





sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tilauslapaset kaverille

Töissä tapaan ruokatunnilla neuloa ja niinpä sitten työkaverini alkoi tiedustelemaan voisinko tehdä hänelle lämpöiset lapaset. Mustia toivoi. Siitäpä sitten aloin miettimään, että millaiset mustat nyt olisivat sitten lämpöiset, koska normaalit neulotut lapaset päästävät kuitenkin viimaa hieman läpi. Niinpä sitten ehdotin koukuttuja lapasia, koska ne ovat kuitenkin tiivimmät pinnaltaan kuin normaalit neulotut. En tiedä miksen huomannut huovutettuja lapasia siinä ehdottaa. Hän kuitenkin hyväksyi mustan yhditettynä valkoiseen, joten niinpä sitten tein hänelle lapaset tutulla reseptillä :) Olivat sopivat, vaikka kovasti siinä aloin jo epäilemään tekemiäni mittauksia kun käden ympärysmitta oli mukamas sama kuin itselläni, vaikka kyseessä on miespuolinen henkilö. Kyllä ne mittaukset olivat sitten ihan oikein menneet, koskapa lapaset sopivat käsiin kuin niihin tehtyinä ;)


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Joululahjaksi sukat ystävättärelle

Ystäväni vinkkaili jo noin vuosi sitten näkemistään hai-sukista, jollaiset hän kuulemma haluaisi. Ravelryssa oli tuolloin myynnissä yksi maksullinen ohje, joka oli kuitenkin aika huikean hintainen (mahtoiko olla 40 dollaria?). Jätin asian kuitenkin hautumaan, mietin että jos tekisin sukista jotkut omat versioni. Jonkin verran olin ehtinytkin jo mielessäni hahmotella moisten toteutusta, kunnes sitten törmäsin erääseen ohjeeseen Facebookin Voihan villasukka! -ryhmässä ja päätin käyttää tuota ohjetta pohjana - kun nyt kerran joku oli sellaisen vaivautunut kirjoittamaan. Niinpä ystäväni nyt tulee sitten saamaan toivomansa hai-sukat joululahjaksi, tosin en kyllä ihan varma ole tuliko näistä oikean kokoiset... Toivoa sopii :D