tiistai 6. tammikuuta 2015

Tilauslapasia

Ilmeisesti tekemäni hai-sukat olivat mieleiset, sillä samaan paikkaan pyydettiin tekemään vielä parit lapaset. Molemmat toivat mukanaan jotakin uutta ja sain taas haastaa itseäni. Toisessa parissa tein ensimmäistä kertaa jotakin silmukoita jäljentäen ja kyllä siinä purkuhommiinkin joutui :D Samaisen parin kanssa oli myös hieman epäonnea siinä mielessä, että edellisestä lapasparista oli kai jäänyt värimaailma hieman päälle ja tein sitten vahingossa jo yhden lapasen puna-mustana kun väreinä piti olla musta ja keltainen... Noh ehkä sekin lapanen kotinsa löytää vielä jossakin vaiheessa, kunhan keksin sellaisen täytyy tehdä sille parikin valmiiksi sitten siinä vaiheessa. Näinkin voi sitten käydä... Olihan siinä toki kulunu jokunen viikko kun asiasta oli puhetta ollut siihen kun ehdin paneutua näihin, eli sinänsä ymmärrettävää että kaikkea ei voi muistaa. Tästä opin että parempi aina käydä tarkistamassa asia rauhassa ennen kuin mitään aloittaakaan... Toinen pari tosiaan syntyi ajatuksesta että hai-teema siirtyisi myös lapasiin ja löysin mielestäni kivasti toteutetut hai-lapaset yhdestä Tante Maarit -blogin postauksesta ja tein samantyylisen toteutuksen. Pidin lopputuloksesta itsekin :) Ehkä nuo näyttävät tosin enemmän kaskelotilta kuin hailta, mutta olkoon sitten kiltit hait ;)


6 kommenttia:

  1. Kyllä on hauskat nämä hailapaset. Taidampa minäkin kopsata tämän malli. Harmi kun Tante Maarit on näköjään lopettanut blogin pidon, tiedä mitä muuta kivaa ideaa sieltä olisi löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin näytti olevan, että viimeisest päivitykset on tehty melko kauan sitten. Eihän sitä toki ikinä tiedä, mikäli hän vielä jatkaisi bloginsa päivittämistä :)

      Poista
  2. Nuo hait on kyllä ihan hulvattomat! Teit sie nää ihan ilman ohjetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruslapasten ohje oli pohjalla, sitten vaan evä ja hampaat sekä silmä :)

      Poista